AnneMilana Aadanlahti on kemiläinen taiteilija. 14-vuotispäivänä hän siirtyi piirtämisestä maalaamiseen, ensin öljyväreillä, sitten pastelleilla ja myöhemmin akvarelleilla. Akryylitkin ovat nyt käytössä. Aiheina ovat olleet kukat ja tanssi. Mieluisin kuitenkin on aina ollut ihminen. Lapsesta asti AnneMilana on tutkaillut ystävien ja läheisten kasvonpiirteitä. Maalatessansa häntä kiehtoo erityisesti mallin persoona. Hänelle ihminen on suuri ihme: se miten ihminen tiedostamattaan kertoo tunteistaan ilmeillään ja eleillään.