Sanna Haimila on valmistunut Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2007 ja asuu ja työskentelee Torniossa. Teoksissaan hän käsittelee elämän universaaleja teemoja, kuten äitiys, parisuhde, itsensä hyväksyminen omien kokemuksiensa kautta.
”Työskentelen intuitiivisesti. Lähtökohtanani voi olla pieni aavistus ”jostain hiusmaisesta”, toisinaan käytän referenssikuvaa. Piirrän ja maalaan ajatellakseni. Aloittaessani en välttämättä tiedä mitä ja miksi, mutta luotan tunteeseen ja tekemisen prosessiin.Teokseni ovatkin ikään kuin ajatusketjuja kiteytyneessä muodossa, valmiina laajenemaan uusiksi ajatuksiksi katsojan tulkinnan kautta.”
Sanna Haimila on Taidemaalariliiton sekä Lapin taiteilijaseuran jäsen, ja hänen teoksiaan on mm. Valtion taideteostoimikunnan, Ulkoministeriön, Ruotsin valtion ,Jenny ja Antti Wihurin säätiön sekä Aineen taidemuseon kokoelmissa.