Seija Ulkuniemi

Muurolassa asuva lappilaissyntyinen kuvataiteilija-kuvataidekasvattaja-tutkija Seija Ulkuniemi (s.1963) on valmistunut valokuvaajaksi ammattiopisto Lappiasta vuonna 2011. Hän on perhevalokuvauksesta väitellyt taiteen tohtori, joka toimii kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa.

Ulkuniemi on valmistunut luokanopettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi Oulun yliopistosta vuonna 1985. Hän opiskeli kuvaamataidon/kuvataiteen opettajaksi ja taiteen maisteriksi Lapin yliopistossa (1994), missä hän myöhemmin suoritti myös taiteen lisensiaatin (1998) ja taiteen tohtorin (2005) tutkinnot.

Seija Ulkuniemen teokset ovat yleensä valokuvia ja/tai installaatioita, joissa tekijä käsittelee erilaisia ihmiselämän peruskysymyksiä niin henkilökohtaisella kuin yleisemmällä tasolla. Tekijä haluaa usein saada yleisön jollain tavoin osallistumaan teokseen.

Ulkuniemi on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä vuodesta 1996 alkaen. Hän on osallistunut myös lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla.
Ulkuniemen teoksia on ollut esillä niin gallerioissa ja museoissa kuin kirkoissa ja kirjastoissa. Hän pyrkii viemään teoksiaan paikkoihin, joissa yleisö voi ”törmätä” niihin yllättäen, kuten vessoihin ja kaduille.

Ulkuniemen teoksia on muun muassa Espanjan ja Kuuban taidemuseoiden sekä Wihurin rahaston kokoelmissa. Ulkuniemi on saanut apurahoja mm. Taiteen edistämiskeskukselta ja Framelta.

Taiteilijan teoksia taidelainaamossa